Jatko-opiskelijaksi haettaessa piti miettiä myös mahdollisia väitöskirjan ohjaajia. Vanha tuttuni ja mentorini Kai Lassfolk oli jo lupautunut ohjaajaksi, samoin Eero Tarasti. Olin ollut myös yhteydessä dos. Mari Tervaniemeen, mutta hän ei ollut tuosta aiheesta omien sanojensa mukaan niin hyvin perillä, että olisi ohjaajaksi lupautunut. Keväällä 2014 tapasin Suomen musiikkilääketieteen yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä professori Seppo Soinilan. Kerroin hänelle tutkimusaiheestani ja kysyin, tietäisikö hän jonkun, joka voisi asiasta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta jotakin tietää. Seppo mainitsi professori Kimmo Alhon, joka oli tutkinut äänen prosessointia kuulojärjestelmässä jo pitkään. Lähetin Kimmolle viestin ja hän kiinnostui aiheestani. Kimmon myötävaikutuksella pääsin opiskelemaan myös neuropsykologiaa heti syksystä 2014. Hän myös lupautui neuropuolen ohjaajakseni. Opinnot etenivät molemmissa tiedekunnissa tasaiseen tahtiin töiden ohella. Väitöskirjani oli siis pikku hiljaa muuttumassa monitieteiseksi. Keväällä 2015 sain Emil Aaltosen säätiöltä mukavan kirjeen eli tutkija-apurahan vuodeksi. Sen avulla pystyin olemaan virkavapaalla HKO:sta ja tekemään enemmän opintoja sekä neuropsykologiassa että musiikkitieteessä.
Keväällä 2015 osallistuin harjoituksen vuoksi Eero Tarastin laudaturseminaariin, jossa käsittelin pianon viritystä ja siihen liittyviä harhakäsityksiä. Samana keväänä tutustuin myös spektrianalyysiin. Spektrikurssin lopputyöni aiheena vertailin matalien soittimien spektrejä ja havaitsin oudon asian: vaikka äänten olisi pitänyt olla saman korkuisia fyysisesti, ne kuulostivat eri vireisiltä. Tämä johti myöhemmin laajempaan tutkimukseen, josta tuonnempana lisää. Neuropuolella tein syksyllä 2015 lisää kursseja ja pääsin ensi kertaa tekemään myös EEG-tutkimusta. Ensimmäinen projekti oli MMN-tutkimus (Mismatch negativity), jossa vertailtiin eri kolmisointuja, joissa oli erivireinen terssi, sekä niiden erottuvuutta muusikoilla ja ei-muusikoilla. Tarkkaillussa tilanteessa muusikot havaitsivat eron epävireisen, tasavireisen ja luonnonpuhtaiden kolmisointujen välillä, kun taas ei-muusikoilla eroa ei todettu olevan. Tammikuussa 2016 alkoi neuropsykologia V -kurssin harjoitustyön tekeminen. Siinä sain kumppaniksi uuden tuttavuuden, Jani Väntäsen, joka oli psykologian maisteriopiskelija. Lisäksi mukana oli aiemmalta kurssilta tuttu kognitiotieteen maisteriopiskelija Severi Nokela sekä ohjaajamme Kimmo Alho. Tutkimussuunnitelmamme oli aika kunnianhimoinen. Tarkoitus oli selvittää, mistä oktaavilaajenema johtuu ja miten se ilmenee kuulojärjestelmässämme. Asiaa lähestyttiin taajuudenseuraamisvasteen (Frequency-follow response, FFR), joka on siis aivorunkovaste sekä N1-herätevasteen (kuuloaivokuoren vaste) avulla. Mittasimme parikymmentä koehenkilöä ja saimme lupaavahkoja tuloksiakin, jotka eivät kuitenkaan olleet ihan tilastollisesti merkitseviä. Kurssin jälkeen jatkoimme koeasetelmien kehittelemistä Janin ja Kimmon kanssa ja työ jatkuu edelleen. Tutkittavat komponentit ovat hieman muuttuneet ja monia vaihtoehtoisia menetelmiä on kokeiltu. Jani teki keväällä 2017 gradunsa tuon pohjalta Kimmon ohjauksessa. Aihe on vaikea, eikä kukaan ole sitä tutkinut aikaisemmin koko maailmassa. Olemme myös hyvin itsekriittisiä ja haluamme olla varmoja, että saamamme tulokset ovat todellisia. Siksi läpimurto on vielä saavuttamatta, mutta olemme kuitenkin toiveikkaita. Työ siis jatkuu edelleen ja toivottavasti keväällä 2018 pääsemme uusissa Meilahden laboratorioissa jälleen täyteen vauhtiin.